Smartbutlers logo
TöitämmeEco Weedkiller

EWK Finland Oy – Eco Weedkiller tähtää kansainvälisille markkinoille

Eco Weedkiller kaipasi asiantuntevaa apua uuden kuluttajille kehityn rikkakasvien torjuntalaitteen viemiseksi kansainvälisille markkinoille. Kasvustrategian lisäksi asiakkaalle rakennettiin brändistrategia.

Asiakas

Eco Weedkiller

Toimiala

Maanrakennuskoneet; puutarhalaitteet

Eco Weedkiller, suomalainen innovaatio rikkakasvien torjuntaan, on saanut bränditarinansa kirkastettua.

”Viestimme on nyt kiteytetty ja asia tulee hyvin esiin” Kimmo Kärki Eco Weedkilleristä (EWK Finland Oy) sanoo.

Brändäys ja bränditarina ovat yksi osa laajasta yhteistyöprojektista Smartbutlersin kanssa. Yhteistyön tavoite oli avustaa EWK:n tuoteperheen laajentumisessa kuluttajamarkkinoille. Tavoitteeseen kuului EWK:n brändin kehittäminen ja siihen kuuluva analysointi, konseptointi ja toteutuksen suunnittelu.

”Meillä on nyt nostatusvaihe meneillään ja olemme lähellä isoa läpimurtoa. Suomi on vähän takapajula, sillä täällä ensimmäisiä laitteita vasta ostetaan, mutta Euroopassa menetelmä on jo tunnettu. Toistaiseksi Sveitsi on ollut paras vientimaa” Kimmo Kärki kertoo.

EWK:n menetelmä on erittäin ympäristöystävällinen ja myrkytön. Tuotteet käyttävät kuumaa vettä rikkakasvien torjunnassa. Laitteet kuumentavat veden 100-asteiseksi ja sitä suihkutetaan rikkakasveihin mahdollisimman läheltä kasvia. 100-asteinen vesi tuhoaa rikkakasvien solurakenteen tehokkaasti.

Unknown block type "image", specify a component for it in the `components.types` option

Kohderyhmät ja myyntikanavat tutuiksi

Yhteistyö Smartbutlersin kanssa alkoi elokuussa 2019 ja vajaan vuoden kestäneen projektin puitteissa tavattiin kerran kuussa. Koko Smartbutlersin tiimi oli mukana projektissa.

Smartbutlers teki markkinapotentiaalin kartoituksen, jonka tuloksena selkeytyi kuva kilpailevista tuotteista, kilpailijoista, markkinoiden tavasta toimia ja alan kriittisistä menestystekijöistä. Kansainvälistymiseen kuului maavalinnat ja niiden avaamisten edellytysten kartoitukset sekä roll-outin priorisointi ja aikataulutus.

Brändäys ja bränditarinan kirkastaminen auttoivat yritystä saamaan viestinsä paremmin perille asiakaslupauksen kiteyttämisen myötä. Brändiohjaus oli tärkeässä asemassa. Sen tarve ja yhteisten käytänteiden jakaminen kansainvälisten jakelijoiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää, jotta brändi pysyy globaalisesti yhdenmukaisena.

Tämän lisäksi kansainvälistymisprojektiin kuului esim. kohderyhmien kartoitus, tuotteistaminen, hinnoittelumalli ja ansaintalogiikka, myyntikanavien kartoitus ja jakelukanavien rakenne ulkomailla, nettikaupan mahdollisuudet, yhteistyökumppaneiden kartoitus, resursoinnin suunnittelu ja budjetointi, myyntiargumentoinnin kehittäminen ja keinot tunnettuuden kasvattamiseen (mm. shop in shop-konsepti).

Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen oli avainasemassa ja esimerkiksi Friendly user-testien avulla saatiin käyttäjänäkökulmaa tuotekehitykseen.

”Yhteistyö pelasi tosi hyvin”

Kimmo Kärjen mukaan näkyvin hyöty yhteistyöstä Smartbutlersin kanssa on ollut bränditarinan kehittäminen, myyntityökalujen luominen sekä markkinoinnin suunnittelu.

Asiat ovat nyt tarkkaan mietittyjä ja sen näköisiä, että ovat ammattilaisten tekemiä. Kimmo Kärki Eco Weedkiller

Minkälaisille yrityksille suosittelet vastaavaa yhteistyötä?

”Meidän kaltaisille. Yrityksille, jotka tähtäävät kansainväliseen kasvuun ja haluavat saada viestinsä kirkastettua”. Kimmo Kärki kertoo, että tulevaisuuden suunnitelmissa on löytää uusia mahdollisia kansainvälisiä dealereita ja kumppaneita.

Lue lisää, miten rikkakasveja torjutaan 100-asteisella vedellä:

www.ecoweedkiller.com

Projektivastaava

Patrik Anckar

Strategiat & kansainvälistyminen

Muita töitämme

Kauneushoitolan brändin kirkastus ja sivustouudistus

Beauty à la Sara halusi uudistaa brändinsä ja luoda uuden verkkosivuston, jonka tavoitteena oli parantaa käyttäjäkokemusta ja selkeyttää ostopolkua.

  • Brändin visualisointi
  • Ohjelmistokehitys
  • Liiketoiminnan kehitys

Sovellus tulospalkkiojärjestelmälle

Smartbutlersin tehtävä oli viedä tulospalkkiojärjestelmä manuaalisesti päivitettävästä excel-pohjaisesta versiosta sovelluspohjaiseen versioon, jota voi päivittää sekä seurata reaaliajassa niin asiakkaan käyttäjät kuin Konsultointi Larikan asiantuntijat.

  • Ohjelmistokehitys
  • Ulkoistamispalvelut

Packaging for Life – Rani Plastin strategiaprosessin koordinointi, strategian kirkastus, visualisointi ja jalkautus

Rani Plast on Pohjois-Euroopan johtava kestävien pakkausratkaisujen valmistaja. Miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa käyttää Ranin tuotteita joka päivä. Olimme mukana fasilitoimassa yhtiön strategiaprosessia, luomassa strategian sisältöä ja visualisoimassa sitä. Osallistuimme myös strategian sisäiseen jalkauttamiseen.

  • Brändistrategiat
  • Brändin visualisointi
  • Liiketoiminnan kehitys