Smartbutlers logo
MeistäMeri Anckar

Meri Anckar

Vastuullinen esteetikko

Tehtävä

Liiketoimintakehitys & markkinointi

Meri on ollut osakkaana Smartbutlerissa vuodesta 2013 ja vuosiin on mahtunut monta eri yritystä ja alaa. Meri korostaa vastuullisuutta, nöyryyttä, mielenkiintoa oppia uusia toimialoja ja muuntautumiskykyä.

”Asiakkaamme edustavat monia erilaisia aloja ja toimintatapoja. Se, mikä on toimivaksi todettu jo viidellä asiakkaalla, ei automaattisesti tarkoita, että se toimisi myös kuudennella. Sen takia tarvitaan muuntautumiskykyä ja kykyä kuunnella sekä asettua asiakkaan saappaisiin. Tämä ei tarkoita, että pyörä kannattaisi keksiä uudestaan joka kerta”, Meri sanoo. ”Merkittävin osa minun, ja Smartbutlersin, tuomaa lisäarvoa on se, että annamme oman osaamisen ja kokemuksen asiakkaan käyttöön”.

Merin erityisosaamista on tuotteistus, myynnin kehitys, maahantuonti, markkinointisuunnittelu ja vastuullisuus. ” Vastuullisuus on ajankohtaista yrityksissä tuotesuunnittelusta markkinointiviestintään. On ollut mielenkiintoista seurata, miten vastuullisuus on parhaimmillaan kehittynyt ympäristötietoisuudesta kokonaisvaltaiseksi toimintatavaksi. Osa pitkäjänteistä ratkaisua on kääntää keskustelu yrityksissä siihen, miten ympäristön huomioivat ratkaisut ja toimintatavat tulisi suunnitella, jotta ne parantavat myös kannattavuutta. Sen sijaan, että keskitytään miettimään vain sitä, miten ympäristön huomiointi aiheuttaisi meille vähiten kuluja. Jos yrityksillä olisi ympäristöhyödyn lisäksi saavutettavissa myös taloudellinen hyöty, olisi motivaatio tehdä muutoksia moninkertainen”, Meri uskoo.

Karjalainen moniosaaja

Ennen Smartbutlersia Meri on toiminut tuoteryhmäpäällikkönä ja projektipäällikkönä. Hän on työskennellyt sekä maahantuonnin että jälleenmyynnin kuin jälkimarkkinoinnin parissa. Hänellä on kansainvälistä kokemusta, mm. Aasiasta ja Itä-Euroopan maista. ”B-to-B ja kansainvälisyys on yhdistävä tekijä työkokemuksessani tähän päivään asti. Olen tehnyt töitä niin start-up yritysten kuin kv-ympäristössä toimintansa vakiinnuttaneiden toimijoiden parissa. Teollisen alan yritykset ovat lähellä sydäntäni. Työtäni on auttaa kehittämään asiakkaidemme toimintatapoja ja osaamista niin, että heillä on tarvittavat työkalut myyntiin ja markkinointiin liittyvien kehitysaskeleiden toteuttamiseen. Usein olen mukana jalkautustyössä. Se onkin vahvuuteni ja työni suola; saan sekä suunnitella ja toteuttaa. Vaikka uutta opittavaa tulee koko ajan, niin vuosien myötä olen löytänyt itselleni toimivat työkalut ja menetelmät, jotka luovat työrauhaa ja varmuutta tekemiseen.”

Meri on helposti lähestyvä, hänestä huokuu lämpö ja välittäminen. Ehkä se johtuu osittain hänen juuristaan. ”Olen kotoisin maalta, Outokummusta Pohjois-Karjalasta. Olen ylpeä juuristani ja yritän kovasti pitää kiinni karjalaisuudesta, vieraanvaraisuudesta ja iloisuudesta”. Meri on opiskellut Joensuun yliopistossa, kauppatieteiden maisteriksi. ”Suurin anti itselleni opinnoista on tutkimustaidot ja kyky nähdä metsä puilta. Ei mututuntumaa ja muiden mielipiteitä, vaan get the facts straight. Todelliset luvut pöytään ja objektiivinen käsitys nykytilanteesta on minulle paras lähtökohta”.

Perhe ja ystävät tärkeimmät

Meri rentoutuu vapaa-ajalla oman perheen ja ystävien seurassa. Usein yhtälöön kuuluu myös hyvä ruoka ja juoma. ”Vapaa-aikani täyttyy aika perinteisistä puuhista. Kesäisin aika kuluu mökillä tai lasten jalkapallopeleissä. Työn vastapainoksi tykkään urheilla ja tehdä jotain sellaista, mikä ei vaadi kilpailija-analyysia tai konseptointia, kuten vaikkapa karjalanpaistin.”

Koulutus

  • Kauppatieteiden maisteri

Osaaminen

  • Strateginen markkinointi
  • Tuotteistus
  • Kannattavuuslaskelmat
  • Projektihallinta
  • Liiketoiminnan kehitys
  • Yritysvastuu

Kokemus

  • Tuotepäällikkö, Otto Brandt Oy
  • Projektipäällikkö, Bike World Oy
  • Liiketoimintajohtaja, Solifer Oy