Smartbutlers logo
Butlerin blogiSpartalaisesta kurista ja mielenrauhasta

Spartalaisesta kurista ja mielenrauhasta

Julkaistu

20. marraskuuta 2019

Kirjoittaja

Meri Anckar

Päätyöni on markkinoinnin suunnittelu ja sen toteutuksen koordinointi asiakkaillemme. Iso osa työajastani, kuten uskon monella muullakin asiantuntijatyössä työssä työskentelevässä olevan, on yksinäistä puurtamista. Ja tässä kohtaa en viittaa yksinäisyydellä työkavereiden puuttumiseen vaan siihen, että olen yksin vastuussa työn suunnittelusta, suorittamisesta ja laadusta. Työni vaatii itseohjautuvuutta ja lähes spartalaista kuria työajan hallintaan. Työpäivät pitää suunnitella tarkkaan, jotta kaiken ehtii tehdä. Mielestäni tätä päivää leimaa yleisestikin työtehtävien pirstaleisuus alasta riippumatta. Teen työpäivinä nipun ”helpompia” töitä matkajärjestelyistä kotisivupäivityksiin, mutta aikaa pitää jäädä myös pitkäkestoisten ja projektiluontoisten töiden edistämiseen, kuten vaikkapa kilpailijakartoituksiin tai tuotteen kustannusrakennelaskelmiin. Lopputuloksena päivän päätteeksi voi tuntua, että huolimatta kaikesta touhusta en ole saanut aikaan muuta, kuin läjän lähteneitä ja saapuneita sähköpostiviestejä.

Asiantuntijatyössä on mielestäni välillä vaikea arvioida oman tekemisen laatua. Itselläni työssä viihtymisen kannalta on tärkeää, että voin mitata tekemistäni. Tämä on hankalaa, koska työni ei tavallaan koskaan valmistu. Paradoksaalisesti paras työni mittari on se, että asiakkuudet ja asiakasprojekti eivät koskaan pääty! Niinpä olen mielenrauhani säilyttämiseksi luonut pari omaa sääntöä työn tekemiselle ja mittareita seurata työni laatua. Mitään kovin korkeaa tähtitiedettä nämä eivät ole, mutta ne ovat auttaneet saamaan järjestystä työpäiviin.

Säännöt

  • Pikkuhommat: älä aloita seuraavaa tehtävää, ennen kuin edellinen on valmis.
  • Isommat projektit: tarkista sähköpostit kaksi kertaa päivässä ja tartu puhelimeen vain jos se soi. LinkedInnissä tai sähköpostissa roikkuminen on omalla kohdalla ehdottomasti tehokkain tapa heikentää keskittymistä ja tehokkuutta.

Mittarit

  • Ensimmäinen mittari: vuosisuunnitelmien tavoitteet ja tehtävät. Palaan kuukausittain asiakkaiden vuosisuunnitelmiin tarkistaakseni missä mennään. Itselleni tämä on ollut helppo tapa pitää mielessä isot tavoitteet operatiivisen puuhan keskellä.
  • Toinen mittari: säännölliset väliaikakatsaukset asiakkaan kanssa. Nämä ovat ehdottaman tärkeitä palautteen kannalta ja ne myös antavat työrauhaa, kun yhdessä käydään tehdyt asiat läpi ja sovitaan askelmerkit jatkoon.
  • Kolmas mittari: to do-listat. Teen ja seuraan päivä-, asiakas- ja kuukausikohtaisia to do-listoja.
  • Neljäs mittari: laskutus. Jos olen tehnyt laskutettavaa työtä, olen todistettavasti tehnyt jotain järkevää, myös asiakkaan mielestä.

Kirjoittaja

Meri Anckar

Liiketoimintakehitys & markkinointi