Sinulla on henkilöbrändi - halusit tai et
Julkaistu
Millaisen kuvan annat itsestäsi potentiaaliselle asiakkaallesi, yhteistyö-kumppanillesi tai vaikkapa tulevalle työkaverillesi? Eri some-kanavissa läsnäolo ja asialliset keskustelunavaukset voivat tarjota sinulle näkyvyyttä, tuoda uusia asiakkaita ja lisää toimeksiantoja. Nämä kaikki osaltaan luovat henkilöbrändiäsi.
Tässä kirjoituksessa keskitytään LinkedIniin, joka on oiva paikka rakentaa asiantuntijaverkostoa, myös globaalisti. Kirjoitus on pintaraapaisu LinkedIn-palvelun tuomiin mahdollisuuksiin ja henkilöbrändin esille tuomiseen.
Mikä on LinkedIn ja miten se toimii?
LinkedIn on sosiaalisen median kanava asiantuntijoiden väliseen verkostoitumiseen. LinkedIn-profiili on nykyaikainen CV:n ja käyntikortin risteytys, joka mahdollistaa oman asiantuntijuuden esiin tuomisen. Saat myös ajankohtaista ja tuoreinta tietoa omasta alastasi toisten asiantuntijoiden ja esimerkiksi ryhmien kautta. Palvelu mahdollistaa monia muitakin asioita verkostoitumisen lisäksi, kuten esimerkiksi työnantajakuvan rakentamisen, rekrytoinnin ja oman työnhaun.
LinkedIn voi toimia myös yhtenä asiakaspalvelukanavana. Lisäksi uudet LinkedInin toiminnallisuudet mahdollistavat palvelutarjonnan esille nostamisen entistä helpommin. LinkedInille on tyypillistä rakentava ja kannustava keskustelu, jossa erilaiset näkökulmat ovat tervetulleita.
LinkedIn lyhyesti: Miten pääset alkuun ja mitä tekemistä vaatii?
- Oman profiilin luominen palveluun
- Profiilin tietojen päivittäminen mielenkiintoa herättäväksi
- Mielenkiintoisten yritysten ja asiantuntijoiden seuraaminen
- Tuttujen ja tuntemattomien asiantuntijoiden kontaktoiminen
- Kontaktien julkaisuihin kommentoiminen ja niiden jakaminen
- Omien sisältöjen jakaminen ja julkaisujen kirjoittaminen
Näin pääset alkuun
Käyttääksesi LinkedIn-palvelua, sinun tulee luoda palveluun profiili. Toisten asiantuntijoiden mielenkiinnon herättämiseksi, profiilisi pitäisi olla edustava, erottuva ja tuoda selkeästi osaamisesi esiin.
Lisää profiiliin työkokemuksesi ja koulutustaustasi; ainakin viimeisimmät ja oleellisimmat. Näiden avulla LinkedIn ehdottaa samassa opinahjossa tai organisaatiossa työskenteleviä. Apua! Pitääkö koko työkokemus ja opiskelutausta avata? Sinun ei tarvitse päivittää kaikkia työpaikkojasi tai koulutuksiasi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että LinkedIn on kuin asiantuntijoista koostuva tietopankki. Mitä enemmän löytyy yhtymäkohtia, sitä helpompi on ottaa toiseen yhteyttä tai tulla löydetyksi.
Päivitä profiilikuvaksi laadukas, tunnistettava ja asiallinen kuva itsestäsi. Ammattivalokuvaajaan sijoittaminen kannattaa. Hän osaa ottaa edustavan ja hyvin valotetun kuvan sinusta. Mutta toki kännykkäkamerallakin saa otettua laadukkaita kuvia.
”About” -osioon on tarkoitus kirjoittaa mielenkiintoa herättävä yhteenveto itsestäsi ja osaamisestasi. Lyhyessä kuvauksessa voit nostaa esiin vahvuuksiasi, minkälaista asiantuntijuutta tarjoat. Voit mainita vaikkapa työskentelytavoistasi tai kaikkein mieluisimmista projekteista ja niiden tuloksista.
Haluatko, että sinuun on helppo olla yhteydessä? Varmista, että yhteystietosi ovat mainittu ”About” -osiossa vielä erillisenä kohtana, jotta teet yhteydenoton vaivattomaksi. Yhteystiedot kannattaa lisätä myös niille erikseen tarkoitettuun kohtaan.
LinkedIn-palveluun on mahdollista lisätä myös kansikuva, samaan tapaan kuin Facebookissa. Kansikuva voi olla yritykseesi liittyvä – esimerkiksi logo tai slogan. Tai se voi kuvastaa omaa osaamistasi kuvien kera tai olla hyvinkin pelkistetty ja sisältää omaan osaamisalueeseesi liittyviä asiasanoja. Kansikuvan voit luoda esim. ilmaisella Canvalla.
Osaamiseen liittyviä vahvuuksiasi ja erityistaitojasi kannattaa lisätä asiasanojen muodossa ”Skills & Endorsements” -osioon. Voit itse määritellä mitkä ovat TOP 3 osaamistasi. Jos olet alanvaihtaja, varmista, että nostat osaamisesi oikeat kärjet esiin.
Pystyt itse säätämään yksityisyysasetuksista, mitkä osiot näkyvät 1., 2. ja 3. tason kontakteillesi. Verkostoitumisen kannalta ei kuitenkaan kannatta laittaa asetuksia liian tiukoiksi, sillä muuten sinua voi olla vaikea löytää.
Tuntuuko profiilin luominen liian isolta työmäärältä?
Kannattaa palastella profiilin rakentaminen osiin, kaiken ei tarvitse tulla kerralla valmiiksi. Yksi hyvä vinkki on hakea inspiraatiota muiden profiileista. Kannattaa myös pyytää vaikkapa työkaverilta palautetta omasta profiilista. LinkedIn-profiilia on hyvä päivittää säännöllisin väliajoin. Jotkut päivittävät profiiliaan monta kertaa vuodessa.
Viisi vinkkiä aktiivisuuden lisäämiseen
Kun profiilissa alkaa olla lihaa luiden ympärillä, voisit ehkä olla valmis lisäämään aktiivisuuttasi. Alla muutama vinkki, joilla voit lisätä aktiivisuuttasi.
- Lähetä verkostoitumiskutsuja (Connect), mieluiten lyhyen saateviestin kera.
- Tykkää, kommentoi ja jaa kontaktiesi julkaisuja, myös niiden, joiden kanssa toivot voivasi verkostoitua.
- Jaa LinkedIn-feediisi verkkosivuillesi tekemiäsi päivityksiä ja blogiartikkeleja. Lisää haluamasi toimintakehote (Call-to-action) linkkinä kommenttikenttään. LinkedInin algoritmi muuttuu jatkuvasti, ja tällä hetkellä LinkedIn arvostaa sitä, että lukija pidetään LinkedIn-palvelussa. Tästä syystä ulospäin ohjaava linkki on hyvä lisätä kommentteihin. On sitten eri asia, haluatko taistella algoritmia vastaan ja tarjota linkin helposti lukijallesi vai painaako vaakakupissa enemmän se, kuinka paljon näyttökertoja julkaisulleen haluaa.
- Liity oman alasi ryhmiin, joista saat ajankohtaisinta tietoa omasta alastasi – verkostoidu niissä osallistumalla keskusteluun.
- Kirjoita säännöllisesti omia julkaisujasi, joiden avulla tuot esiin asiantuntijuuttasi ja miten voisit olla avuksi. Lyhyet sisällöt mahtuvat päivityksiin (Post) ja merkkimäärältään pidemmät voi luoda artikkeleina (Articles).
Kaipaatko tukea henkilöbrändin esille tuomiseen?
Haluatko ymmärtää LinkedIn-palvelun mahdollisuudet paremmin? Oletko lähtökuopissa ja kaipaisit tukea perusasioiden saamiseksi kuntoon? Ota yhteyttä ja katsotaan, miten voisimme auttaa sinut (ja tiimisi) alkuun esimerkiksi työpajan merkeissä.
P.S. Onhan yrityksesi LinkedIn-tili ajantasalla?
Yrityksen LinkedIn-tili on mahdollisuus näyttää tiimisi osaaminen ulospäin. Yritysprofiili luodaan henkilökohtaisen profiilin kautta. Yritysprofiiliin täytät yrityksesi perustiedot kuten toimialan, verkkosivut, palvelut ja yhteystiedot. Profiilikuvaksi sopii yrityksen logo ja kansikuvana voi hyödyntää yrityksen slogania selkeällä taustalla tai kuvaa toimipisteestä, tiimistä tai tärkeimmästä palvelusta tai tuotteesta.
Kaipaatko apua yrityksen bränditarinan kirkastamiseen? https://www.smartbutlers.com/palvelut/strategia/brandistrategia
Voisit olla kiinnostunut myös tästä: https://www.smartbutlers.com/butlerin-blogi/branditarinan-ja-brandilupauksen-sisainen-mysteeri